GLENNI PERHEENJÄSENEKSI?

Koiran hankintaa kannattaa aina harkita huolellisesti, sillä koirasta tulee perheenjäsen yli kymmeneksi vuodeksi. Koiran hankinta ja ylläpito ovat merkittävä investointi, joten sopivaa pentua kannattaa tarvittaessa odottaa rauhassa.

Yhdistyksemme määrittelemä glennin pennun suositushinta on 1800 € (+ mahdollinen ALV). Osa kasvattajista kuuluu arvonlisäverovelvollisuuden piiriin.

Tapaa kasvattaja hyvissä ajoin ennen pennun hankintaa. Kasvattaja kertoo mielellään rodusta sekä siitä, millaista elämä glennin kanssa on niin arjessa kuin harrastuksissakin. Kysy rohkeasti myös pentueen vanhemmista. Pääset yleensä tapaamaan ainakin pentujen emän pentueineen ja myös isän tapaaminen on usein mahdollista, mikäli se asuu Suomessa.

Tarkista kasvattajalta, että tulevan perheenjäsenesi vanhemmat on asianmukaisesti terveystutkittu.

Tarkista kasvattajalta ainakin seuraavat tutkimukset:

Virallinen silmätarkastus
Pentueen molemmille vanhemmille tulee olla tehtynä virallinen silmätarkastus ennen astutusta. Tutkimustulos on voimassa kaksi vuotta, minkä jälkeen tutkimus on uusittava ennen seuraavaa astutusta.

Viralliset lonkkakuvaukset ja INC-kuvaukset
Glen of imaalinterrierien PEVISA-ohjelma edellyttää jalostukseen käytettäviltä koirilta viralliset lonkkakuvaukset sekä INC-kuvaukset. Tutkimustulokset ovat nähtävissä Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.

DM-geenitesti
Geenitestillä voidaan selvittää, kantaako koira degeneratiiviseen myelopatiaan (DM) liittyvää geenimuunnosta. Kahta kantajaa ei saa käyttää jalostuksessa keskenään.

PRA-geenitesti
Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla tiedossa PRA (progressiivinen verkkokalvon rappeuma) geenistatuksen tulos. PRA-sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen, eikä kahta kantajaa saa astuttaa keskenään. Näin voidaan ehkäistä sairauden esiintymistä rodussa. Mikäli pennun vanhemmat ovat PRA osalta perimältään puhtaita, myös pentu on perimältään puhdas eikä erillinen geenitesti ole välttämätön.

Muut tutkimukset
Virallinen selkäkuvaus ja sydänkuuntelu ovat suositeltavia lisätutkimuksia.

Virallisten terveystutkimusten tulokset löytyvät Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä. Kasvattajien jalostustyötä ohjaa rodun jalostuksen tavoiteohjelma (JTO), johon voit tutustua tarkemmin tästä. PRA- ja DM-geenitestien tuloksia ei toistaiseksi tallenneta jalostustietojärjestelmään, joten kysythän niistä tarvittaessa kasvattajalta.

Kiinnostuitko?

Pentuvälitys

Pentuvälityksen kautta saat ajankohtaista tietoa suunnitelluista ja syntyvistä pentueista sekä ohjausta pennun hankintaan.

Kasvattajat

Jäsenkasvattajamme noudattavat rodun jalostuksen tavoiteohjelmaa (JTO) ja PEVISA-vaatimuksia. Kasvattajat kertovat mielellään lisää omista pentueistaan ja rodusta.

Scroll to Top