Tervetuloa glennien maailmaan!

Suomen Glennit ry on vuonna 1991 perustettu glen of imaalinterriereiden virallinen rotuyhdistys sekä Suomen Kennelliiton ja Suomen Terrierijärjestön jäsenyhdistys. Yhdistyksemme tarkoituksena on toimia glen of imaalinterriereistä kiinnostuneiden ihmisten yhdyssiteenä ja pyrkiä edistämään glen of imaalinterriereiden tuntemusta ja jalostustoimintaa Suomessa

TAPAHTUMAKALENTERI

Glenniporukka on aktiivista ja seuraamme saavat liittyä niin uudet kuin vanhatkin tutut. Iso porukka kohtaa ainakin erkkarissamme, jonka yhteydessä yleensä järjestetään myös koko perheen touhupäivä. Seuraa tapahtumakalenteria ja tule rohkeasti mukaan! Tapahtumakalenteriin lisäämme myös muita tärkeitä päivämääriä, kuten Glenniväki-lehden aineistopäivän ja näyttelyt, joissa olemme mukana järjestäjinä.

MEISTÄ

Glenniyhdistyksemme on aktiivinen porukka. Hallitus kokoontuu usein ja sen myötä päätöksiäkin saadaan nopeasti. Hallituksen lisäksi meitä on auttamassa joukko vapaaehtoisia, joiden apu on kullan arvoista esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Haluatko tulla mukaan? Vetäise hihasta jotain hallituksemme jäsentä tai laita vaikka viestiä hallitus@glennit.fi.

+
JÄSENTÄ

AJANKOHTAISTA

Vastaa erkkarin palautekyselyyn

Toivomme erikoisnäyttelyyn osallistuneiden vastaava lyhyeen palautekyselyyn. Palautekyselyyn vastaaminen on täysin anonyymia eikä yksittäisiä vastauksia raportoida…

Lue lisää

Jäsenmaksulaskut 2025

Jäsenmaksulaskut on nyt lähetetty kaikille jäsenille sähköpostitse. Mikäli et ole ilmoittanut sähköpostiosoitettasi, saat laskun postitse….

Lue lisää
1 2 3 4 5 6

glenni ON Hieman menninkäistä muistuttava terrierinpötkylä, joka pyrkii tervehtimään tutut ja tuntemattomat ihmiset vasten hyppäämällä

GLENNIGALLERIA

Shopping Cart
Scroll to Top